tiistai 3. lokakuuta 2017

Instagramin lumoissa

Kun alkukesästä aloitin kirjoittelemaan blogia, ajattelin sen olevan mukava uusi harrastus, johon äitiyslomalla löytyy ajoittain aikaa pikkumiehen nukkuessa tai leikkiessä itsekseen. Ja ajattelin myöskin, että blogin kautta pystyn hyödyntämää innostustani valokuvaukseen.

Todellisuus on kuitenkin osoittanut, että päiväunien aikaan olen mieluummin laittanut kuulokkeet korviini ja lähtenyt rattaiden kanssa kävelylenkille. Ja kun pikkumiehen unet ovat lyhentyneet kolmesta tunnista yhteen tai kahteen tuntiin, niin eipä siinä pitkän lenkin lisäksi juuri muuta ehdi. Ja niinä aikoina, kun pikkumies nykyään jo viihtyy hetkellisesti itsekseen leikkien, aika kuluu pääosin kotitöiden merkeissä.

Päivän rauhallisin hetki ajoittuu meillä monesti aamiaisen jälkeiseen aikaan, jolloin pikkumies viihtyy hyvin syöttötuolissa tutkiessaan lelujen pieniä yksityiskohtia ja häärätessään mummilta saadun, pikkumiehen enon ikivanhan leikkipuhelimen kanssa. Teoriassa tuolloin voisi ehtiä kirjoittelemaan blogia, mutta käytännössä kuitenkin jatkuva lelujen nostaminen lattialta ja pikkumiehen kovaääniseen höpötykseen osallistuminen katkaisee ajatusta sen verran usein, että järkevän tekstin tuottaminen on melko mahdotonta :)



Mutta blogin myötä olen tutustunut aiempaa enemmän myös Instagramiin. Aktiivinenkaan Instagram-tilin päivittäminen ei vaadi samalla tavalla keskittymistä kuin blogi, joten se soveltuu tähän elämäntilanteeseen helpommin. Aikaa se kyllä vaatii, mutta erilaista aikaa... Ei haittaa, vaikka homma keskeytyy. Yksi postaus vaatii vain lyhyen tekstin ja yhden kuvan, joten pienessäkin ajassa saa aikaan jotain julkaisukelpoista, eikä ainoastaan luonnostilassa roikkuvia blogipostauksia :)

Kuten tämän blogin Instagram-tiliä tai Facebook-sivua seuraavat hyvin jo tietävät, hyödynnän noita aamupäivän pieniä rauhallisia hetkiä nättien aamiaisten väsäilyyn :) Kyllähän tuon ajan voisi varmasti fiksumminkin käyttää, mutta jostain syystä olen hurahtanut sommittelemaan aamiaisannoksia ja rakentamaan kuvista omanlaistani IG-feediä.

Alussa postailin Instagramiin vähän kaikenlaisia kuvia. Sitten keskityin ruokiin ja kukkiin ja sittemmin olen keskittynyt lähinnä smoothie-tyyppisiin aamiaisiin ja välipaloihin. Kovasti mieli tekisi myös muunlaisten kuvien julkaisuun siellä Instassa ja niitä varten olen suunnitellut toisen tilin perustamista. Saa nähdä tuleeko sellainen tässä joku päivä tehtyä :) Mutta tällä hetkellä löytyy vain yksi tili: @unelmaajaunelmia. Tässä sieltä muutamia maistiaisia:












Pahoittelut niille blogini seuraajille, jotka ovat toivoneet ahkerampaa kirjoitustahtia. Ehkä jossain vaiheessa aikaa kirjoittamiselle löytyy enemmänkin, mutta pienempinä annoksina puuhasteluani voi seurata tuolla Instagramissa :) Satunnainen blogin kirjoittelu ilman aikataulupaineita ja valokuvien napsiminen ja postailu on juuri sellainen mukava harrastus, joka tyydyttää tämän äitiyslomalaisen tarvetta johonkin omaan puuhasteluun. Kirkkaimpana ja rakkaimpana päiviäni sulostuttaa kuitenkin tuo ihana pikkumies, joka taitaa juuri heräillä terassilla päikkäreiltään. Tänään vettä tulee sen verran reippaasti taivaalta, että kävelylenkki ei houkutellut tippaakaan :)

Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille!

P.S. Suosittelen Instagramia teillekin, jotka ette vielä siihen maailmaan ole tutustuneet :)
Linkki: Instagram

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti